perjantai 26. helmikuuta 2010

"Seitsemän vuotta on mennyt hukkaan....FINLANDIA DNS"
















Arvatkaa miltä tuntuu, kun kauden päätavoitetta ei pääse edes yrittämään???

Neljä kuukautta täyspainotteista harjoittelua Finlandia hiihtoa varten takana ja sitten yksi vaatimaton pitempi treeni Pinsiön kierroksella kääntää kaiken ylösalaisin... voi v..unv..tunv..tunv..tu!

Henkinen vireystila oli Pinsiön jälkeen ihan tapissa. Oli semmonen tunne, että Pirkanmaalla ei oo yhtään kovempaa jätkää kun me sedän kanssa!!!! Mutta sit tuo kk sitten operoitu polvi turpos & kipeyty niin, että juuri ja juuri on päässyt edes kävelemään. Ibusaalia ja Panacodia on huuhdeltu alas punkulla oikein olan takaan.

Lopulta piti nöyrtyä ajanvaraukseen Koskiklinikan leikkauksen tehneelle tohtorille ja analyysi & toimenpiteet oli selvät => toista desiä punkteerattiin nesteitä polvesta ulos, mikä kyllä helpotti immediately. Helposti pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, että jos nyt kuitenkin jättäisin sen nuorison nöyryyttämisen tulevaisuuteen ja ottaisin hiukka rauhallisemmin tämän "huipulle paluun" ;)

Koskiklinikan hississä alas kaikki tuntui romahtavan päälle ja koin, ettei elämällä ole enää mitään tarkoitusta. Teräsovien auetessa koin kuitenkin valaistuksen: Tänäänhän on mun synttärit ja joskus oon saanu kavereilta pullon Finlandiaa lahjaksi Finlandia hiihdon jälkeen. Tästä hämmästyttävästä muistitakaumasta ilahtuneena positiivinen lämmin tunne levisi kehooni ja kävelin kuin transsissa suoraan Intersporttiin ja kysyin: Onko teillä myyrä niitä Garminin randonnee-huippuvermeitä ja jos kerron olevani yhden teidän kaljupäisen kiireapulaisen "sydänystävä", niin mitä se maksaa?

Sen jälkeisistä tapahtumista minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa, ennen kuin havahduin tämän plookitekstin yläkuvan näkymään!!! Ensin luulin näkeväni unta, mutta kaikki tuossa kuvassa näkyvä onkin totta...

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

TAAS MITALLI !!!!!



Mistä näitä mitalleja oikein tulee ???

Aloittaessani tätä elämäni toista plookikirjoitusta oli takana jälleen yksi unohtumaton randonnee hiihto, jolle osuva nimi on Tuisku Randonnee 2010.

Yritän tässä luoda itselleni mielikuvaharjoitetta tilanteesta, jossa olisin tämän plookin lukija + minulle olisi hyvissä ajoin (?) etukäteen tiedotettu mahdollisuudesta päästä mukaan treeniin ja silti en olisi osallistunut tarjottuun tilaisuuteen ja lopulta lukisin tätä raporttia mukavasti kotisohvalta pikkuviineissä tai jotain vastaavaa...

Jos siis itse olisin ko tilanteessa, en usko, että pystyisin enää näyttäytymään minkäänlaisissa urheilupiireissä... ehkä elämä olisi jopa ylivoimaista siitä eteenpäin ;)

Eli kaikki te velliperseet, jotka ette olleet edes lähtöviivalla: Kysymykseni kuuluu teille=> Miten voitte odottaa, että suomen hiihto nousee nykyisestä ahdingosta, jos emme itse tartu asiaan ja vähintäänkin ryhdy roolimalleiksi nuorisollemme ?????

Tässä nyt ensix faktaa päivän reissusta, Naton GPS - teknologiaa hyödyntävän Setämiehen reittidokumentointeihin ei liene nokan kopauttamista:

http://www.wikiloc.com/wikiloc/view.do?id=750992

No kaikki nyt varmaan oheisesta kuvasta ymmärtää, että tuo viimeinen viiva Koukun Majalta Markuksen makuuhuoneeseen ei pidä paikkaansa, vaan setä nyt vaan oli niin niin väsy, ettei jaksanu painaa vielä maalissa Garminin stop-näppäintä.

Anyway ko reissulle tuli mittaa 63 km & 7 h 8 min !!! ja mukana olleista viidestä sankarista vaan 2 veti koko setin läpi: kaksi vierailijaa veteli hienosti mukana reissun alalenkin pertillä ja koska Mauriilio yllättäen myöhästyi lähdöstä about puoli tuntia ja joutui siten vetämään "mutkat suoriksi" ajaessaan porukan kiinni, jäi hälläkin vajaat 5 km miehekkäästä kokopäivän setistä nauttimatta...
Päivän reissun aikana tuli taas mieleen, että miltähän nää randonneet tuntuis, jos joskus pääsis vetelemään kunnossa olevia paanoja. Sedän kanssa puoliammatilaisina vedettiin puolimatkan krouvissa Koukulla kuivaa päälle "navasta ylöspäin" ja tuntu kyllä helkutin hyvältä.

Ylälenkin loppupuolella ei ihan koko ajan tullut mieleen yhteinen sloganimme "Miksi miehet ei väsy?" Olimme saavuttaneet jotain sellaista, josta emme kauden alkaessa uskoneet pääsevämme nauttimaan!
Pikaisesti harjoituskauden yhteenvetoa miettien tulin lopputulokseen, että pelkät Sedän kanssa tehdyt Randonneet ovat kerryttäneet laadukkaita kilometrejä vajaat 500 km. Tämän päivän lenkin 12 km kilometrin kohdalla kiljaisin isoon ääneen "kaksi", jolloin kaikki muut osallistujat pysähtyivät hetkeksi onnittelemaan minua... enää siis reilut 30 normilenkkiä jäljellä ja kauden tavoite on täynnä !!!

Summasummarum: Alla Sedän "randonneemeikki" ja viikon päästä Finlandiassa päällimmäisenä tavoitteena on taas nuorison nöyryyttäminen!



sunnuntai 7. helmikuuta 2010

MITALLI !!!

Siinä se nyt on, uuden vuosikymmenen ensimmäinen mitalli ja värisävykin on komean kultainen.
Mullehan tää hiihto on vähän niin kuin oheisen klipin työmiehellä: on pakko hakea välillä motivaatiota "työlleen"

http://www.youtube.com/watch?v=9KusZ2lHjsU&feature=related

Sitte ite tuohon eiliseen hiihtoon. Vaikka yöuni jäikin jännitykseltä vain muutamaan tuntiin, niin helpotuksella totesin, että kun Kauppila ei ollut ilmoittanut lähdöstään Hyvinkään haastekisaan, niin heti aamusta oli voittajafiilis" / "kukahan tänään tulee toiseksi?"

Ketola ei voi noin vähäisellä pertsan harjoittelulla olla varteenotettava uhka ja Mauriilionkin on ihan pelkkiin jalkojen fyysisiin ulottuvuuksiin vedoten oltava voitettavissa.

Liiallisella, mutta itselleni niin luonteenomaisella itsevarmuudella suhtauduin voiteluun hiukan ylimalkaisesti ja toisaalta uskoin, ettei sitä nyt aina tarvi lähteä eturivistä liikkeelle => jospa vaihteeksi tekisin sellaisen hiihdon, jossa ohittelisin tutut ja tuntemattomat rennosti heiltä jaksamista tiedustellen.

Ketola ei ollut jättänyt mitään sattumanvaraan lähtiessään yrittämään sitä niin legendaarista saavutusta: "Voitin Pexin!"

  1. Ensinnäkin se oli voiteluttanut suksensa jollakin Kaikkosella
  2. Sit se iski toisen kerran, kun me oltiin jätetty sukset lähtökarsinaan vierekkäin ja läksin viemään ylimääräiset varusteet pussiin: velmu oli sillä aikaa siirtäny omat atomikit 20 m eteenpäin ja mulla oli nyt sitte edessä kymmenkunta tuulipukupapparaista

Lähtösireeni vinkaisi, jengi liikkeelle ja 10 sekunnin päästä yritin sitten väistellä n 10 hiihtäjän muodostamaa kaaosta. Kärki karkasi ja vilaukselta vielä havaitsin Ketolan paremman startin. Hermo piti kuitenkin täydellisesti, syke nousi heti 165, mutta mitä ihmettä ? Edelleenkin porukkaa lappaa ohi joka puolelta.

Siinä sitä sitten työnnettiin tasuria ja vaikka alamäissä otti täydellisen muna-asennon, niin ei huilannu suksi läheskään yhtä hyvin kuin muilla (tässä vaiheessa en vielä edes ajatellut keskeyttämistä!).

Eka kierros (18 km) tuli täyteen ja ei vieläkään havaintoja kavereista??? Puristava tunne sydämessä yritin lisätä vauhtia ja pysyä yhden naiset 5o-sarjalaisen peesissä;) Toinenkin kierros rupes jo oleen loppupuolella, kun oli pakko ruveta todella miettimään selityksiä maalissa:

  • Sama vaiva kuin Virpillä => rakkaus vie muka kovuuden ??? (kukaan ei usko, en ainakaan itse)
  • Jalka, selkä, maha kipee ????
  • Tai jotain...

Olin kuitenkin maalissa ylpeä siitä, etten keskeyttänyt! Ketola on nyt Äijien perinteisen pikamatkan mestari, pakko tunnustaa. Pienenpienen hyvänolon tunteen sain kuitenkin siitä, etten ollut edes huomannut, kun olin ohittanut Mauriilion, Pirkan hiihdon veteraanin.

Ja täsä tulokset lehdistömuodossa:

Mestari J Ketola / Varalan maratonklupi 2.08.45.7 (kärkeen 25.39.9)

Hopeeta Pexi / Koo-Vee 2.13.03.3 (eroa voittajaan vaivaiset 4 min 8 sek)

Ronssi Mauriilio / Kangasalan Moottorikerho 2.16.11 (reilu 3 min tappio kunkkuun!)

Tarkemmat tulokset http://hyhs.eeroser.com/Tukokset2010.htm

Tuloksia tarkemmin tutkiessanne voitte todeta mm sen, että Ketola olis N50 sarjassa päässy nipin napin kolmanneksi ;)

V..tu me oltiin huonoja, mutta eiku lisää reeniä!!!